Kirppiskassi 1.1

Hold on to what you love

Kirppiskassi on saanut levätä. Riihimäen Lasi- ja keräilytapahtumakin jäi väliin; Been there, done that. Jotenkin tälläiset tapahtumat toistavat itseään, eikä edes opiskelumatkalle riitä puhtia.

Joitain kirppiksiä on kuitenkin kassi kiertänyt.

Siiroinen lähtee mukaan aina, varsinkin keltaisena. Kaappien kätköistä löytyy varmaan Barokkia kiitettävä määrä. Keltaista kaadinta en voinut kuitenkaan vastustaa.

Kerään lasiesineitä joilla on jokin käyttötarkoitus. Lasinpalat, tai koriste-esineet eivät juurikaan kiinnosta. Niihin ei saa jotenkin otetta. Joskus tulee ostettua ihan vain siksi, että väri houkuttelee.

Tai sitten hinta on edullinen. ”Kun halvalla sai”, sanoi Sulo Vilen.

Keräily on paitsi tiedonjanoa, myös löytämisen iloa. Ilman tietoa ei voi löytää. Turulla ja toreilla on kauppiaita, joiden antamaan tietoon ei voi aina luottaa. On väärinkäsityksiä ja väärennöksiä, sekä erehdyttämisyrityksiä.